SANTA CRUZ JULKAISEE UUDEN ODOTETUN SINGLEN ”RIVER PHOENIX” 26. TOUKOKUUTA

10.5.2017

Single on esimakua kolmannelta studioalbumilta, joka julkaistaan ensi syksynä Sakara Recordsin kautta

Suomalaisen rockin suuri lupaus ja kansainvälisesti kovassa nousukiidossa oleva Santa Cruz julkaisee kolmannen albuminsa syksyllä. Esimakua tulevalta levyltä saadaan, kun ensimmäinen single ”River Phoenix” julkaistaan maailmanlaajuisesti 26. toukokuuta. Suomessa albumin julkaisee arvostettu metalli- ja rockjulkaisuihin keskittyvä Sakara Records, ja jakelusta vastaa Sony Music. Bändi on Sakara –yhteistyöstä innoissaan: ”Ollaan jäbien kanssa erittäin fiiliksissä, että päästään duunamaan vihdoinkin Suomen johtavan metalli/rock-levy-yhtiön kanssa yhteistyötä! Tunnetaan jo entuudestaan tyypit kenen kanssa tullaan säätämään ja tiedetään, että homma toimii kuin rasvattu, joten mikäs sen parempaa kuin vääntää Cruz yhdessä uudelle levelille! Booom! Täältä tullaan.”


Ensimmäisellä singlellä ”River Phoenix” on yhtyeelle suuri symbolinen merkitys: ”’River Phoenix’ on tribuutti vuonna -93 liian varhain menehtyneelle näyttelijälahjakuudelle River Phoenixille, samalla viitaten myös legendaan feenikslinnusta, joka kanelipuun oksista rakensi itselleen pesän sytyttäen itsensä tuleen ja syntyen näistä tuhkista aina uudelleen. Samoin kuin River Phoenixin perintö tulee elämään ikuisesti, on myös osuvaa, että feenikslintu on ikuisen elämän ja kuolemattomuuden symboli. Samalla Santa Cruzin on aika nousta omista tuhkistansa ja vähän pidemmän hiljaisen pätkän jälkeen laittaa uusi vaihde silmään ja palata tien päälle”, yhtye toteaa.

”River Phoenix iskostui näyttelijänä alitajuntaan lapsuuden suosikkileffan ”Indiana Jones And The Last Crusaden” ansiosta, ja sen jälkeen River ollu mulle ’all time’ mageimpia Hollywood -tyyppejä. Ihmiskohtalona myös niin kiehtova, et todellakin ansaitsi musta oman biisin. Lupaavimpia näyttelijöitä koko geimissä, mut persoonana liian hauras ja viaton elämään viihdeteollisuuden karussa maailmassa. Kaunis sielu, ruma maailma, täydellinen tragedia. Legenda on valmis”, toteaa yhtyeen laulajakitaristi Archie.

Vuonna 2007 perustettu Santa Cruz on yksi kansainvälisillä markkinoilla menestyneimpiä kotimaisia rockyhtyeitä. Yhtye on julkaissut kaksi albumia, ”Screaming For Adrenaline” (2013) ja ”Santa Cruz” (2015), ja yhtyeen singlet ”We Are The Ones To Fall”, ”Wasted & Wounded” sekä “Skydiving Without A Parachute” ovat kaikki nousseet kotimaisten radioiden soitetuimpien kappaleiden listakärkiin. Yhtyeen musiikkia on kuultu myös kansainvälisessä Mercedes-Benzin mainoksessa sekä maailman katsoituimpiin urheilukanaviin lukeutuvan ESPN –kanavan inserteissä. Santa Cruz on tehnyt edellisen albumin ilmestymisen jälkeen lähes 200 keikkaa ympäri maailmaa Japanista Pohjois-Amerikkaan, jossa viimeksi yhtye kiersi Skid Rown nokkamiehen Sebastian Bachin kanssa.

Yhtye on parhaillaan studiossa viimeistelemässä kolmatta albumiaan, joka ilmestyy loppuvuodesta. Tunnelmia albumin tekoprosessista voi seurata täällä. Albumin julkaisun jälkeen starttaa maailmanlaajuinen kiertue.

 

 

http://santacruzbandofficial.com
https://www.facebook.com/santacruzband/

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki
Email. liina.rislakki@sonymusic.com, puh. 040 706 0286

Keikkamyyjä:
Live Nation / Zachris Sundell
zachris.sundell@livenation.fi

Levy-yhtiö:
Sakara Records Oy

Jakelu:
Sony Music Entertainment Finland Oy