Ikinä-yhtyeeltä tänään tymäkkä Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen -albumi

1.11.2019
Pop, metalli, rock ja punk laitettiin jälleen tehosekottimeen

Luontevasti rohkeita uusia musahybridejä synnyttävä Ikinä-yhtye julkaisee tänään kakkosalbuminsa Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen. Sakara Recordsin siipien suojassa toimiva popin, metallin, rockin ja punkin naittava viisikko julkaisi kiitellyn Samoista soluista -debyyttilevynsä kaksi vuotta sitten, ja nyt meno on entistä raskaampaa ja suoraviivaisempaa. Hullutteluakaan ei pidä silti unohtaa, onhan se lisämausteena mitä mainioin.

”Oon kyllä todella ylpeä tästä levystä. Me ollaan tosi innoissamme siitä, et päästään näyttämään näitä meidän kaikkia uusia puolia. Meillä oli kaikenlaista suunnan hakemista ja alusta aloittamista tokan levyn teon matkalla, ja senkin takia nyt tuntuu hienolta saada levy ulos ja siirtyä seuraavalle tasolle, toisen levyn jälkeiseen elämään!”,  Tuuli Paju kommentoi lopputulosta.

”Verrattuna ekaan levyyn, tän levyn biisien teko oli kyllä selkeästi hankalampaa. Ekalla levyllä mentiin vähän sillä mitä tuli, mutta tälle levylle meillä oli yhdessä vaiheessa yli 40 biisiraakiletta, joista lähdettiin sitten karsimaan ja tekemään valmista. Mun mielestä sen myös näkee lopputuloksesta, me voidaan yhdessä seistä jokaisen biisin takana. Jokaisella biisillä on oma erilainen leimansa, mutta silti ne on osa yhtä kokonaisuutta”, Katariina Sorsa lisää.

Entä mistä löytyi näinkin ”lyhyt ja ytimekäs” albumin nimi?

“Kun me tehdään biisilyriikkaa, välillä tulee googlailtua asioita. Levyn nimi oli joku otsikko tai blogiteksti mikä tuli vastaan, ja se kuulosti niin kauhealta, että siitä piti saada levylle nimi! Oon jostain syystä aina inhonnut kaikkea self-help-höpinää, mutta tää levy on kai vähän sellainen meidän kirjoittama itsehoito-opas, lähinnä meille itsellemme”, Katariina Sorsa hymyilee.

Ikinä aloittaa tänään levynjulkaisukiertueensa Tampereelta, ja turnee jatkuu tähän tapaan:

1.11. Tampere, Jack The Rooster (w/ Atlas)
2.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (w/ Stam1na)
8.11. Helsinki, On The Rocks, LEVYNJULKAISUKEIKKA (w/ Merta, Crucify the Faith
9.11. Hämeenlinna, Aulanko-Areena (w/ Stam1na)


Ikinä on:
Katariina Sorsa – laulu
Tuuli Paju – laulu
Samuli Suokas – kitara
Lauri Hämäläinen – basso, laulu
Santeri Paju – rummut
www.instagram.com/ikinagram
www.facebook.com/Ikinaface


MEDIALLE:

Akkreditoinnit keikoille ovat nyt käynnissä, ilmoitathan siis toiveistasi allekirjoittaneelle.
Lataa koko albumi arvioita varten täältä.
Levyn fyysiset arvostelukappaleet ovat myös nyt saatavilla.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
040 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com
www.gingervine.com
 Copyright © Ginger Vine Management & PR