Mokoma kesätöihin ja studioon

12.4.2007

Viime marraskuusta asti keikkataukoa viettänyt metalliviisikko Mokoma nappaa hanskat naulasta ja lähtee kesäksi töihin. Keikkasavotan kenraaliharjoituksena Mokoma soittaa yhden klubikeikan, ja loppukesän Mokoma esiintyy valikoiduilla festarilavoilla. Alla listatut esiintymiset ovat kesän ainoat, eikä lisäyksiä ole odotettavissa. Kesän kiertueen bändi on nimennyt otsikolla Mänttier Than Thour 07.

Festarirupeaman päätteeksi Mokoma suuntaa studioon äänittämään seuraajaa listaykköseksi ampaisseelle Kuoleman laulukunnaat -albumille. Kauppoihin Mokoman järjestyksessään kuudes albumi ilmestyy loppuvuoden aikana, ja albumia edeltää singlejulkaisu. Vaikka vielä nimeättömän albumin on määrä ehtiä julkaisuun vielä tämän vuoden puolella, on levyä seuraava kiertue luvassa vasta vuoden 2008 alussa.

Kuluvan kevään aikana Mokomat ovat ahkeroineet treenikämpällä uuden materiaalin kimpussa. Mokoman mukaan uusia kappaleita tullaan varmasti kuulemaan kesän keikoilla.

– On jännää miten omat biisit aina yllättävät itsensäkin, että ’jaa tällästäkö tällä kertaa’. Jälleen kerran uskallan luvata, ettei kukaan arvaa ennalta millainen Mokoman seuraava levy tulee olemaan, kertoo Mokoman laulaja ja pääasiallinen biisinikkari Marko Annala.

Mänttier Than Thour 07 -kiertue:

15.6. Turku, Klubi
16.6. Vantaa, Myötätuulirock
21.6. Rauma, RMJ 2007
22.6. Kalajoki, Kalajoen Juhannus
23.6. Nummijärvi, Nummirock
6.7. Rovaniemi, Simerock
8.7. Turku, Ruisrock
10.8. Imatra, Rock to the River
11.8. Mikkeli, Jurassic Rock

Lisätiedot

Janne Airo
Playground Music
03-2603202
janne(a)playgroundmusic.com