Sakara Recordsin uusin kiinnitys Black Bile studioon tammikuussa

3.12.2007

Sakara Recordsin uusin kiinnitys on Black Bile. Kyseessä on lappeenrantalaisen Henri Kuittisen pitkäaikainen musiikillinen hanke, jonka viimeisin muoto on saanut nimekseen Black Bile. Kuittinen kuvailee Black Bilen musiikin koostuvan post-metallista, post-punkista ja industrialista vahvoin new wave -vaikuttein. Nykyisessä formaatissaan Black Bile toimii viisimiehisenä yhtyeenä. Kaikista sävellyksistä ja sanoituksista vastaa Kuittinen, jonka tontille kuuluvat niin levyllä kuin livenäkin laulu, kitara ja koneet.

Black Bile aloittaa esikoislevynsä äänitykset tammikuun alussa. Levy äänitetään Hämeenlinnassa Sound Supreme -studiossa. Tuottajana toimii Janne Saksa, joka on aiemmin työskennellyt mm. Mokoman, Pain Confessorin ja Rotten Soundin kanssa. Black Bilen esikoislevyn on määrä ilmestyä huhtikuussa 2008.

Yhtyeen nimi Black Bile tarkoittaa mustaa sappea. Nimi viittaa antiikin Kreikkaan ja sanaan melankolia, joka muodostuu sanoista melas (musta) ja kholé (sappi). Silloisen humoraalioppina tunnetun käsityksen mukaan ihminen, jonka kehossa oli liikaa mustaa sappea sairastui melankoliaan. Mustan sapen kiehuminen aivoissa puolestaan johti maniaan. Terveellä ihmisellä kehon neljä perusnestettä – musta ja keltainen sappi, veri ja lima – ovat tasapainossa.

Black Bile on Sakara Recordsin neljäs artisti ja ensimmäinen englanniksi laulava kiinnitys. Sakaran aikaisemmat yhtyeet ovat Mokoma, Stam1na ja Rytmihäiriö. Yhtiön ovat perustaneet Mokoma-yhtyeen jäsenet vuonna 2003.

www.blackbile.net
www.myspace.com/blackfuckingbile
www.sakararecords.com

Black Bile -promokuvat: www.blackbile.net/media/

Lisätiedot

Levy-yhtiö: Sakara Records, 0400 252 756, info ( ät ) sakararecords.com

Promootio: Playground Music Scandinavia / Tommi Muhli, tommi ( ät ) playgroundmusic.com