FM2000 tarjoaa oopiumia kansalle

2.9.2010

Pieksämäkeläinen FM2000 julkaisee uuden ”Opium Grilli” -pitkäsoiton 29.9.2010. Levy on yli kymmenen vuotta omakustanteita tahkoneelle yhtyeelle vasta toinen virallinen julkaisu. Keväällä 2009 Sakara Recordsin kautta ilmestyneen ”Meibi Bus Homen” myötä FM2000 sai reilusti ansaittua huomiota: mm. Finnish Metal Awardseissa yleisö äänesti orkesterin Vuoden yhtye -sarjassa seitsemänneksi. Seuraajaa suosiota niittäneelle levylle on rakennettu kesän ajan huolellisesti kokeneen metallituottaja Miitri Aaltosen (Mokoma, Viikate, Stam1na) ohjeistuksessa. ”Opium Grillillä” pieksämetalli ei silti soi varsinaisesti raskaammin vaan hengittävämmin ja vapautuneemmin.

– Jännitimme alkuun ajatusta yhtyeen ulkopuolisesta tuottajasta ja pelkäsimme sen tarkoittavan sisäisiin vahvuuksiimme puuttumista ja musiikillisen hulluttelumme karsimista. Suotta jännitimme, sillä kaltaisemme hulluhan siellä tuntui istuvan nappuloidenkin takana, toteaa kitaristi-laulaja Rota tuottaja Miitri Aaltosesta.

”Meibi Bus Homella” FM2000 kuvaili Pieksämäen asukkaiden savolaista elämäntapaa ja edesottamuksia. Sanoittajat Rota ja Sebu kokivat Pieksämäen tulleen aiheena jo niin tarkkaan tutkituksi, että tällä kertaa oli syytä etsiä uusia nurkkia koluttaviksi. ”Opium Grillillä” tarinat ovat satumaisia kertomuksia, joissa seikkailevat niin villin lännen kiinalaiset kokit, puistokemistit kuin Sulkavan soudun osanottajatkin. ”Opium Grillin” kappaleiden hahmot ja heidän tarinansa ovat varsin omintakeisia ja koko levyn mitassa toteutettu vinksahtanut Hanhi-emon satulipas hyvin kunnianhimoinen ponnistus.

– Kun mainitsin Rotalle toiveeni, että ulko-savolaisena mielelläni lukisin lyriikkaansa ilman Suomi-Savo-Suomi sanakirjaa, en silti arvannut että hän hyppäisi suoraan tuntemamme maailman ulkopuolelle satuilemaan ja ryhtyisi Pieksämäen Grimmiksi, toteaa levy-yhtiö Sakara Recordsin edustaja Marko Annala.

”Opium Grilli” -levyltä on Youtubessa ensimaistiaisena kuultavissa kappale ”Kinukki” :http://www.youtube.com/watch?v=7RZeRtulnpo

FM2000 – Opium Grilli (julkaisu 29.9.2010)

1. Matkalaukussa hautaan
2. Kinukki
3. Olga
4. Mosku
5. Piimää ja Serlaa
6. Opium grilli
7. Olmi
8. Tohtori Mort
9. Hyvä silokki-laulu
10. Hans Ali Hassan
11. Luutarhuri

Kansi (hi-res, .jpg) : http://www.sakararecords.com/download/FM2000_OpiumGrill_kansi.jpg

FM2000:n tulevat keikat:

18.9. Wanhat Weturitallit, PIEKSÄMÄKI
30.9. Klubi, TURKU
1.10. Bar Loose,HELSINKI
8.10. Lucky Monkeys, LAPPEENRANTA
16.10. Baarikaappi, PORI
20.10. Henry´s Pub,KUOPIO
22.10. Kulttuurikeskus Poleeni, PIEKSÄMÄKI
23.10. Rytmi-Katti, KOUVOLA
28.10 Vastavirta, TAMPERE
29.10. Rockinhood, SALO

Pressikuvat: http://www.sakararecords.com/pressi_fm2000.html

www.fm2000.org
www.new.facebook.com/pages/fm2000/49402640568