TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS JULKAISEE UUDEN ALBUMIN MAALISKUUSSA

14.2.2020

ENSIMMÄINEN SINGLE ”KOLME VUOTTA SITTEN” ILMESTYI TÄNÄÄN, KUUNTELE KAPPALE TÄÄLTÄ https://lnk.to/KolmeVuottaSitten

Kuva, joka sisältää kohteen ulko, mies, auto, rakennus

Kuvaus luotu automaattisesti

Suomenkielisen nyrkkihevin pioneereihin lukeutuva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee kuudennen studioalbuminsa ”Mahdoton yhtälö” 20. maaliskuuta. Lähtölaskenta tulevaan albumiin käynnistyi tänään, kun yhtye julkaisi ensimmäisen singlen ”Kolme vuotta sitten”. 

’Kolme vuotta sitten’ on kuvitteellinen tarina nuorista rakastavaisista, jotka tahtovat edetä suhteessaan niin kuin rakastavaiset ovat aina tähän mennessä tehneet. Papin aamenen jälkeen alkaisi matka, joka sisältää myötä- ja vastamäkiä. Haaveissa talo, lapset ja koira. Ja tähän se tarinan kuvitteellisuus sitten loppuukin. Siirrymme nykyiseen reaalimaailmaan, missä mikään ei enää ole varmaa. Ei ole enää olemassa tulevaisuutta, minkä varaan uskaltaa rakentaa. Kaikki muuttui kolme vuotta sitten”, kappaleen tekstistä vastaava Timo Rautiainen kertoo.

”´Mahdoton yhtälö’ -levyllä tutkaillaan elämää edelleenkin sekä tämän päivän Suomesta käsin, että koko ihmiskunnan kannalta. Maailma ja varsinkin sen tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten muutamien vuosien aikana, eikä muutosta tähän kehitykseen ole näköpiirissä. Tulevaisuus on kyseenalaistettu ja siihen ei voi enää entiseen malliin luottaa. Ihmisen ahneus ja röyhkeys jatkaa omaa kulkuaan varoituksista huolimatta. Niitä ei uskota. Odotetaan jonkun muun tulevan ja pelastavan meidät. Pistetään päät pensaaseen. Ei myönnetä virheitä. Ei ajatella tekojemme seurauksia. Kuvitellaan elinolojen muutoksen huonompaan johtuvan jostakin muusta kuin ihmisen toiminnasta. Ei osata arvostaa ainutkertaista elämäämme ja unohdetaan, ettei siinä ole niin sanottua harjoituskierrosta”, Rautiainen toteaa.

20. maaliskuuta julkaistava albumi äänitettiin Jyväskylässä Electric Fox -studiolla Tuomas Kokon johdolla. Sen miksauksesta vastaa Mikko Karmila ja masteroinnista Mika Jussila Finnvox Studioilta.

Kappalelista:

  1. Tie uuteen kotiin
  2. Hannukainen
  3. Kolme vuotta sitten
  4. Elämänohje
  5. Kuolla seisten
  6. Vaarallista ryhmää
  7. Suuri pensas
  8. Aikamatkaaja
  9. Vuoden pisin päivä

Kevään kiertue käynnistyy albumin julkaisupäivänä yhtyeen kotikaupungista Jyväskylästä.

20.03. Jyväskylä, Lutakko
21.03. Joensuu, Kerubi
27.03. Helsinki, The Circus
28.03. Hamina, Wanha Työski
02.04. Kuopio, Henry´s Pub
03.04. Oulu, Zemppi Areena Kempele
04.04. Nivala, Tuiskula
17.04. Tampere, Olympia
18.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
24.04. Kouvola, House of Rock
25.04. Punkaharju, Luola Events Kalliosali
30.04. Laukaa, Laukaanhovi
01.05. Vantaa, Tulisuudelma
02.05. Turku, Apollo
29.05. Kemi, Ramona
30.05. Iisalmi, Graceville

Haastattelut & lisätiedot:
Liina Rislakki / liina.@fullsteam.fi , puh. 040 706 0286

Keikat:
Hannu Korhonen / hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756