Author Archives: sakararecords

JARKKO MARTIKAINEN JULKAISEE ALBUMIN KOIRIEN TAIVAS 17. TAMMIKUUTA

4.12.2013

Kiertue alkaa samana päivänä Tampereelta

Tämä vaikea elämä -lyriikkavideo

Koirien taivas, Jarkko Martikaisen viides levy, julkaistaan 17. 1. 2014. Samana päivänä käynnistyy kiertue, jossa lauluntekijää säestää Luotetuiksi miehiksi ristitty yhtye. Soolouransa keikat Martikainen on yleensä soittanut yksin, mutta nyt on aika venyttää myös liveilmaisun rajoja. ”Koirien taivasta tehdessämme käytettiin monenlaisia tapoja sovittaa ja soittaa laulut, aina kappaleen mukaan. Nyt kun keikat tehdään neljällä miehellä, tulee mukaan myös lisää melskaamista ja kierteitä. Voidaan rakennella hyvinkin hartaita hetkiä ja sitten vaikka paukuttaa ilmat pihalle. Hyvin hauskaa”, miettii Jarkko.

Koirien taivasta tehtiin pitkällä aikajänteellä. Martikainen ja tuottaja Samae Koskinen sovittivat lauluja yhdessä rumpali Ema Hurskaisen kanssa kuukausia ennen kuin levytys alkoi. ”Laulujen perusluonteet etsittiin kolmeen mieheen, mikä oli hyvä tapa koetella niiden ylle parhaita sovitusasuja. Kun alkoi uskoa että nyt ovat perusasiat kunnossa, oli lisäyksien tekeminen yksinkertaisempaa: ikään kuin tiedettiin, mikä sopii ja mikä ei. Aikataulullisesti oli jotain hankaluuksia, kun muun muassa viulistimestari Pekka Kuusiston kalenterista ei löytynyt levytystilaa aivan noin vain, mutta sellainen on tavallaan normaalia.”

Alun alkaen Martikainen pyysi Koskista basistiksi, koska oli nähnyt miehen Röyhkän ja Mattilan yhtyeessä ja pitänyt kuulemastaan, mutta varsinainen levyn tuotanto taipuikin kahden kaupaksi. ”Halusin etsiä osaan lauluista tietynlaista kerroksellisuutta. Tuntui siltä että harmonisempina ne tavallaan edustaisivat voimakkaammin sitä, mitä jo demoina olivat. Näin epäselviä lauluntekijän päämäärät joskus ovat. Mutta Samae ymmärsi, mitä ajoin takaa, ja niinpä levystä tuli yhdistelmä minun laulujani, päämääriäni ja hänen kykyjään sovittajana, soittajana ja työkaverina.”

Koirien taivaan teemat vaihtelevat nimikappaleen hulvattomuudesta Kesäloma kellarissa –laulun haikeuteen. Musiikillisesti levy on Martikaisen julkaisuista perinteikkäin. ”Varmaan sen tunnistaa rock –musiikiksi, tai miksi sitä nyt tahtookaan kutsua, koska valtaosassa lauluja on se puolipyhä kolminaisuus kitara, basso ja rummut, joiden päälle rakennellaan muuta. Tuntui vain oikealta tehdä nyt näin. Jotenkin ajattelen tämän uuden trilogian aluksi, mutta nyt kyse ei ole niinkään sanoituksellisista teemoista, vaan bändisoinneista: minne saakka sellaisen trilogian voisi viedä? Mutta se on varmaan vuoden 2015 asia.”

Katso tänään julkaistun singlen, Tämä vaikea elämä, lyriikkavideo täältä: http://www.youtube.com/watch?v=5F-_WXajkWg
Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet ovat:
Jarkko Martikainen – laulu, kitarat
Anssi Salminen – kitarat, viulu, mandoliini, laulu
Luis Herrero – basso, harmonikka, laulu
Ema Hurskainen – rummut, perkussiot, laulu

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet kiertueella:

17.01. Tampere, Klubi
18.01. Turku, Klubi
24.01. Lahti, Rytmiklubi
25.01. Jyväskylä, Lutakko
30.01. Riihimäki, Vihreä Talo (soolo)
06.02. Kuopio, Henry´s Pub
07.02. Lappeenranta, Totem
08.02. Joensuu, Kerubi
14.02. Helsinki, Tavastia-klubi
21.02. Kouvola, Rytmikatti
22.02. Mikkeli, Naisvuoritalo
28.02. Vaasa, Doo-Bop Club (soolo)
07.03. Pori, Kulttuurikulma
28.03. Hämeenlinna, Suisto-klubi
29.03. Espoo, Sellosali
04.04. Kajaani, Rock House Kulma (soolo)
05.04. Oulu, Nuclear Nighclub (soolo)
10.04. Helsinki, Bar Loose (soolo)
11.04. Hyvinkää, Jalostamo (soolo)
12.04. Turku, Bar Kuka (soolo)
17.04. Lahti, Möysän baari
26.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fi
Facebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki, Sony Music
Email. Liina.rislakki@sonymusic.com
Puh. 0207-421 531

Keikat:
Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

STAM1NALTA KUUDES ALBUMI HELMIKUUSSA

2.12.2013

SLK julkaistaan 7. helmikuuta

Saattoja ja hoitoja 2014 –kiertue starttaa 8. helmikuuta

Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisee kuudennen albuminsa, SLK, 7. helmikuuta 2014. Albumi ilmestyy tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut Janne Saksa ja miksauksesta vastaa tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere).

”Albumin työstäminen oli synkkää. Prosessi tuntui elottoman kissan silittämiselle. Kuin olisi ruoskinut kuolleita hevosia. Sitten jotakin tapahtui. Ehkä se oli Saksan Jannen ja Tanskan Tuen sydänhierontaa. Tai loppuunpalamisen jälkeinen RIEMUN kombustio: likakaivomme pohja täyttyi valolla ja liekeillä. Nyt leijumme kolmessa metrissä. Albumi on perkeleen kova ja bändi kesällä täysi-ikäinen. Henkilökohtainen comeback”, kuvailee Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

Stam1na täyttää ensi vuonna 18-vuotta ja juhlistaa uuden albumin ja kiertueen myötä myös täysi-ikäisyyttään. Yhtyeen mittava kiertue käynnistyy lauantaina 8. helmikuuta Radio Rock –risteilyltä ja päättyy Tallinnaan toukokuussa. Yhtye soittaa Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä kahtena peräkkäisenä iltana, ja näille keikoille on tarjolla myös kahden päivän lippuja. Molempiin konsertteihin oikeuttavat Stam2na-liput tulevat myyntiin maanantaina 2.12.2013 eli jo päivää ennen yleisen lipunmyynnin käynnistymistä.

Muiden konserttien liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen normaaleissa ennakkomyyntipaikoissa tiistaina 3. joulukuuta. Tarkemmat tiedot osoitteesta www.stam1na.com/keikat/ tai suoraan keikkapaikoista.

Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi, Uudet Kymmenen Käskyä (2006), myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi, Raja, nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008 ja rikkoi myös kultalevyrajan. Stam1nan neljäs albumi, Viimeinen Atlantis, ilmestyi vuoden 2010 helmikuussa. Albumi palkittiin 2011 vuoden Emma Gaalassa vuoden metallialbumina, ja bändi pokkasi gaalassa myös vuoden yhtye –palkinnon. Viimeinen Atlantis on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän, 20 000 kappaletta. Edellinen albumi, Nocebo, ilmestyi helmikuussa 2012. Tuo Joe Barresin tuottama arvostelumenestys on myynyt kultaa.

SAATTOJA JA HOITOJA 2014 -KIERTUE

La 8.2.2014 Radio Rock -risteily
Pe 14.2.2014 Kerubi, Joensuu
La 15.2.2014 Kerubi, Joensuu
Pe 21.2.2014 Henry´s Pub, Kuopio
La 22.2.2014 Henry´s Pub, Kuopio
Pe 28.2.2014 Tavastia, Helsinki
La 01.3.2014 Nosturi, Helsinki
Pe 07.3.2014 Amarillo, Kotka
La 08.3.2014 Finlandia-klubi, Lahti
To 13.3.2014 Bar Kino, Pori
Pe 14.3.2014 Klubi, Turku
La 15.3.2014 Klubi, Turku
Pe 21.3.2014 Stoppari, Mikkeli
La 22.3.2014 Pakkahuone, Tampere
To 27.3.2014 Calle Night Club, Kokkola
Pe 28.3.2014 Club Teatria, Oulu
La 29.3.2014 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Pe 4.4.2014 Bar 54, Forssa
La 5.4.2014 Hullu Pullo, Vaasa
Pe 11.4.2014 Viihdemaailma Ilona, Lappeenranta
La 12.4.2014 House Of Rock, Kouvola
Pe 25.4.2014 Lutakko, Jyväskylä
La 26.4.2014 Lutakko, Jyväskylä
Pe 2.5.2014 Suistoklubi, Hämeenlinna
La 3.5.2014 Club Tapper, Tallinna

www.stam1na.com
www.facebook.com/stam1naOfficial

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland

Mokoma coveroi CMX:ää ja YUP:tä 8. marraskuuta julkaistavalla Yksi EP-DVD:llä

22.10.2013

Uusi single Yksi julkaistiin tänään, keikat starttaa viikonloppuna Tokion Loud Park 13-festivaaleilta

Metalliyhtye Mokoma julkaisee 8. marraskuuta EP-DVD:n. Yksi EP-DVD sisältää viisi kappaletta; kaksi täysin uutta Mokoma-rallia (Yksi & Helpompi hengittää), yhden uudelleen sovitetun Mokoma-kappaleen (Sydän paikallaan), CMX-coverin Lintu sekä YUP-coverin He lentävät öisin. Kuuntele uusi single Yksi tästä.

DVD-osiossa nähdään16 biisin lyhentämätön livetaltiointi Sakara Recordsin 10-vuotisjuhlakeikalta Tampereen Pakkahuoneelta viime keväältä. ”Oman levy-yhtiömme 10-vuotisjuhlat Tampereen Pakkahuoneella oli tunteikas ilta, henkinen palkkapäivä vuosikymmenen työstä. Onnellista, että tuo keikkamuisto saatiin komeasti talteen”, kertoo Sakara Recordsin toimitusjohtaja & Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen.

EP:n nimikkokappale Yksi julkaistiin tänään singlenä. ”Tämä kappale on 180 astetta -levyn sessioissa syntynyt biisi, jota vanha A&R-ystävämme Gabi Hakanen sanoi uramme kovimmaksi radiohitiksi ikinä. Sen takia jätimme biisin pois kyseiseltä 180 astetta-levyltä. Tämä vahvasti 90-lukulainen heavy rock -biisi kulkee kuin juna.” CMX:n ja YUP:n coverointi on rehellisen suora hatunnosto yhtyeen esikuville. ”Ilman YUP:ta ja CMX:ää suomenkielinen raskas rock ei olisi sitä mitä se on nyt”, kitaristi Kuisma Aalto tuumaa.

Mokoma starttaa syksyn *** and *** and rock and *** 2013 -kiertueensa Japanista. Ensimmäinen keikka on Tokion Loud Park 13-festivaaleilla sunnuntaina 20. lokakuuta. Festivaaleilla esiintyy mm. King Diamond ja Stone Temple Pilots. Japanin visiitin jälkeen starttaa mittava Suomen osuus. Katso kaikki keikat täältä: http://www.mokoma.com/keikat/

*** and *** and rock and *** 2013 -kiertue

su 20.10. Tokio, Loudpark
to 07.11. Pori, Kulttuurikulma (akustinen)
pe 08.11. Alavus, Liesu
la 09.11. Jyväskylä, Lutakko
pe 15.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
la 16.11. Lappeenranta, Old Cock
pe 22.11. Oulu, Teatria
la 23.11. Rovaniemi, Cafe Tivoli
pe 29.11. Jämsä, Himos Areena
la 30.11. Helsinki, Virgin Oil.
to 05.12. Vaasa, Hullu Pullo
pe 06.12. Tampere, Yo-talo
la 07.12. Valkeakoski, Panama (akustinen)
ke 11.12. Espoo, Sellosali (akustinen)
to 12.12. Kouvola, House of Rock
pe 13.12. Joensuu, Kerubi
la 14.12. Mikkeli, Stoppari

Yksi-EP
1. Yksi
2. Lintu
3. Sydän paikallaan
4. Helpompi hengittää
5. He lensivät öisin

DVD
Mokoma
Sakara Records 10 vuotta –juhlakonsertti
16.3.2013, Pakkahuone, Tampere

1. Illan henki
2. Haudan takaa
3. Valapatto
4. Sydänjuuret
5. Tämän maailman ruhtinaan hovi
6. Hei hei heinäkuu
7. Punamultaa
8. Valkoista kohinaa
9. Väsynyt Atlas
10. Marras
11. Paha arkkitehti
12. Pahaa verta
13. Kasvot kohti itää
14. Kuollut, kuolleempi, kuollein
15. Uskalla elää
16. Punainen kukko

Tilaa ennakkoon: http://www.levykauppax.fi/artist/mokoma/yksi/#2cd

www.facebook.com/mokomamusic
www.mokoma.com

JARKKO MARTIKAINEN JULKAISEE UUDEN ALBUMIN ALKUVUODESTA, LEVYN ON TUOTTANUT SAMAE KOSKINEN

30.9.2013

Pidän tästä paikasta

Pidän tästä paikasta

ENSIMMÄINEN SINGLE, PIDÄN TÄSTÄ PAIKASTA, JULKAISTAAN 4. LOKAKUUTAOnhan kuitenkin aina lopultaaika hienoa olla elossa,nousta ylös ja sanoa:pidän teistä japidän tästä paikasta. Suomalaisen laululyriikan vaikuttaja ja mestari Jarkko Martikainen on työstänyt uutta, tammikuussa julkaistavaa albumiaan Koirien taivas kuluneen vuoden yhdessä muusikko Samae Koskisen kanssa. Martikaisen edellisestä sooloalbumista, Usko, on kulunut pari vuotta. Sitä edelsivät albumit Mierolainen (2004), Rakkaus (2006) ja Toivo (2009). ”Väitetään, että muutos saapuu seitsemän vuoden sykleissä. En tiedä, uskoako sellaisiin tai edes tähtien oikeisiin asemiin, mutta seitsemän vuotta Rakkauden julkaisemisen jälkeen olen tosiaankin jollain tavalla palannut niihin maisemiin, joista tutkimusmatkoilleni lähdin”, kertoo Martikainen. Tuleva albumi on tehty tiiviissä yhteistyössä Samae Koskisen kanssa, joka vastaa myös albumin tuotannosta. ”Etsin musiikkia, joka joko liennyttäisi tekstien surullisimpia tuntoja tai saisi duurin soimaan vielä ilakoivammassa sävyssä. Niinpä levylle valikoituja lauluja tutkittiin tarkkaan, jotta selviäisi, mitä mikin laulu tarvitsee ja – mikä tärkeintä – mitä se ei varmasti tarvitse. Toinen pääarkkitehti noissa pyrkimyksissä oli Samae Koskinen, jonka idearikkautta, musikanttiutta ja pitkämielisyyttä arvostan aina vain”, Martikainen kuvailee. Samaen lisäksi ydinryhmään kuuluu Eläkeläisten riveistä tuttu rumpali Ema Hurskainen. Solistisia vierailuja levyllä tekevät myös pianisti Joonas Kasurinen, trumpetisti Miikka Saarinen, viulisti Pekka Kuusisto ja taustalaulaja Henna-Kaisa Ranta. Koirien taivas-albumia Martikainen kuvailee seuraavasti: ”Tälle levylle halusin koostaa viisi singleä, kääntöpuolineen, niin että tuo yhdelle cd:lle koostettu singlenippu kertoisi yksilöitään laajemman tarinan. Kokonaisuuden nimi on Koirien taivas. Se, mistä siinä on kysymys, on asia jota en halua selittää, mutta sen verran lauletusta aineksesta sentään että nuo teemat ovat minulle joko tärkeitä, ohittamattomia tai molempia. Pääotsakkeena jokaiselle on joko itse eletty, kyllin onnistuneesti sivusta seurattu tai sitten vain taiten kuviteltu ja onnistuneesti valehdeltu tarina. En ole kaihtanut niin kutsuttuja vaikeitakaan aiheita, mutta jos ja kun laulan sellaisista, pyrin tekemään sen tällä kertaa mahdollisimman värikkäin melodioin. ” Esimakua tulevalta albumilta antaa radiosingle Pidän tästä paikasta, joka julkaistaan 4. lokakuuta. ”Viidennen levyni ensimmäinen single ’Pidän tästä paikasta’ on kirjoissani melko konstailematon laulu, jollaisia on syntynyt viimeisen parin vuoden aikana luontevasti. Se on tärkeää, tuo pakottomuus.Myös ytimekkyyteen olen pyrkinyt: jos asian voi sanoa kolmessa minuutissa viiden tai kuuden sijasta, valitsen kiteytyneemmän version. Kappale sopii käyntikortiksi levylle myös senkin takia että se summaa yhden oleellisen väittämän levyn kokonaisajatuksesta”, Martikainen kuvailee. Jarkko Martikainen on kulttuurialan moniosaaja. Hänet tunnetaan YUP:n keulakuvana, sooloartistina, kuvittajana, dokumentaristina, tuottajana, kirjailijana ja kolumnistina. Hän on julkaissut neljä sooloalbumia, Mierolainen (2004), Rakkaus (2006), Toivo (2009) ja Usko (2011).Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fiFacebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:Liina Rislakki, Sony MusicEmail. Liina.rislakki@sonymusic.comPuh. 0207-421 531 Keikat: Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908 Levy-yhtiö:Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756 Jakelu: Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

STAM1NA STUDIOON – UUSI ALBUMI ILMESTYY HELMIKUUSSA 2014

22.9.2013

Albumin tuottaa Janne Saksa, miksauksen hoitaa Tue Madsen

”Kuudes albumi käsittelee osuvasti matkantekoa, etenkin päätepysäkkiä, ellei peräti sitten tien päättymistä.”- Antti Hyyrynen

Lemiläinen heviyhtye Stam1na starttaa uuden albuminsa studiosessiot tänään. Yhtyeen kuudennen albumin on määrä ilmestyä helmikuussa 2014. Albumi ilmestyy tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn tuottaa Janne Saksa ja miksaa tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere).

”Teiden varsilla on näkynyt alkusyksyllä tavallista enemmän yliajettuja eläimiä ja liftreita. Kuudes albumi käsittelee osuvasti myös matkantekoa, etenkin päätepysäkkiä, ellei peräti sitten tien päättymistä. Pillit soivat, pussin suu häämöttää, olemme siirtymässä raja-aseman tarkistuspisteelle. Onko nurjalla puolella saumoja? Otamme mukaan sakset, taskulampun ja luemme madonluvut kaikelle elävälle.”, kuvailee Stam1nan Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

Lisää infoa albumista ja tulevista keikoista syssymmällä.

Mokoma – paluu Japaniin

24.7.2013

Mokoman ensivisiitti Japaniin sujui ilmeisen mallikkaasti, sillä orkesteri kutsuttiin esiintymään Japanin kenties merkittävimmälle metallifestivaalille Loud Parkiin 20.10.2013.

– Sumimasen, jo etukäteen, kommentoi Mokoman rumpalisti Janne Hyrkäs yllättävää Japanin reissua.

Lisätietoja: http://www.loudpark.com/13/

日本のみんな、元気かい?俺たちMokomaは10月に開催されるLoud Parkに出演が決まったぜ!またみんなに会えるのを楽しみにしてるよ!

RYTMIHÄIRIÖ TEKI LISTAHISTORIAA – KATSO UUSI VIDEO

13.5.2013

Todellisuuden mestari virallisen albumilistan sijalle 4.

Olen kännissä-musiikkivideolla miesten välistä rakkautta, Napapiirin sankarit-elokuvan tähti homopapin roolissa

Rytmihäiriö julkaisi kuudennen pitkäsoittonsa 3. toukokuuta. Todellisuuden mestari nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle 4. Kyseinen sijoitus on yhtyeen uran tähän asti paras virallisella albumilistalla. Todellisuuden mestari kipusi Rumban albumilistalla suoraan ykköseksi.

Albumin toisesta singlelohkaisusta, Olen kännissä, julkaistiin tänään myös musiikkivideo. Videolla esiintyy homopapin roolissa mm. Napapiirin sankarit- ja Pitkä kuuma kesä –elokuvista tuttu Timo Lavikainen. Toista homopappia esittää Rytmihäiriön laulaja Unto Helo. Katso video täältä: linkki

1988 perustettu Rytmihäiriö edustaa Vantaajoen suistolta kumpuavaa sysimustaa sielunmaisemaa, joka on arvomaailmaltaan avoimen antikristillistä, ja julistukseltaan rohkeasti raamatunvastaista; herättihän jo bändin vuonna 2005 julkaistu albumi Saatana on Herra huomattavaa hätää ja hajaannusta Suomen Siionissa. Edellinen 2010 keväällä julkaistu albumi Surmantuoja nousi suoraan Rumban listalle sijalle ykköseksi ja Suomen virallisella albumilistalla sijalle 6.

Olen kännissä 2013 –kiertue

17.5. Nosturi, Helsinki
18.5. Stoppari On The Rocks, Mikkeli
16.6. Provinssirock, Seinäjoki
22.6. Nummirock, Nummijärvi
14.7. Ilosaarirock, Joensuu
27.7. Qstock, Oulu
16.8. Dark River Festival, Kotka
31.8. Lutakko Liekeissä, Jyväskylä

http://www.surmacore.com/

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Rytmihäiriöltä uusi albumi 3.5.2013

18.12.2012

Rytmihäiriö julkaisee kuudennen pitkäsoittonsa 3. toukokuuta. Työnimeä Todellisuuden mestari kantava pitkäsoitto on äänitetty Sonic Pump –studiossa ja sen on äänittänyt ja tuottanut hovituottaja Jukka “Raittiusleirin Bob Ezrin” Varmo. Miksauksesta vastaa edellisenkin levyn äänimaailman takana ollut kultakorva Dan Swanö (mm. Bloodbath, Opeth, Edge of Sanity).

”Paavin eroilmoituksen ajoittumista juuri Rytmihäiriön uuden levyn äänitysten aikaan, voidaan tuskin pitää sattumana. Vatikaaniin asti on kiirinyt tieto tästä röyhkeästi rienaavasta ja Saatanallisuudessaan hurjimmatkin pelonsekaiset odotukset täyttävästä merkkiteoksesta, joka tullaan julkaisemaan kaiken kansan kuultavaksi 3.5.2013”, yhtye kertoo.

1988 perustettu Rytmihäiriö edustaa Vantaajoen suistolta kumpuavaa sysimustaa sielunmaisemaa, joka on arvomaailmaltaan avoimen antikristillistä, ja julistukseltaan rohkeasti raamatunvastaista; herättihän jo bändin vuonna 2005 julkaistu albumi Saatana on Herra huomattavaa hätää ja hajaannusta Suomen Siionissa. Edellinen 2010 keväällä julkaistu albumi Surmantuoja nousi suoraan Rumban listalle sijalle ykköseksi ja Suomen virallisella albumilistalla sijalle 6.

”Uusi levy on kaiken edellisen tuotantomme likaisempi ja romuluisempi serkku, jota kukaan ei halua kylään. Ihan saatanan ruma, juo liikaa, laskee alleen ja saa kaikki naiset”

http://www.surmacore.com/

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland

Sakara Records täyttää kymmenen vuotta – bändit juhlakeikoille

12.12.2012

sakararecordsjuliste_smallSyntymäpäivää juhlistetaan kahden keikan verran Helsingissä ja Tampereella maaliskuussa. Lavalla nähdään mm. Mokoma, Stam1na ja Rytmihäiriö.Suomalaisen metallimusiikin pienin ja komein sanansaattaja Sakara Records juhlii 10-vuotista taivaltaan maaliskuussa 2013. Synttäreitä juhlitaan Helsingin Tavastiaklubilla 15.3. ja Tampereen Pakkahuoneella 16.3. Lavalle nousevat Sakaran perustajayhtye Mokoma, Stam1na, Rytmihäiriö, Jarkko Martikainen sekä tämän hetken lahjakkain nuori demoyhtye Nerve End.Yhtiön aiemmillta Sakara Tour –keikoilla on nähty monenmoisia sekakokoonpanoja. Yllätyksiä on taatusti luvassa tälläkin kertaa. Mokoma aikoo muistella vuosikymmentä esittämällä kappaleita joka ikiseltä Sakara-julkaisultaan. ”Olemme ehtineet julkaista Sakaralla melkoisen määrän musiikkia: albumeita, ep-levyjä, dvd:n sekä akustisen kokoelman. Setin rakentamisesta tulee haastava mutta nostalgisen lämmin puhde”, Mokoman kitaristi ja Sakara toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kertoo.”10 vuotta on vierähtänyt hetkessä ja herkeämättä eteenpäin katsoen. Nyt on tullut sopiva hetki kiittää rakkaita Sakara-veljiä ja kuulijoitamme ikimuistoisesta yhteisestä matkasta, joka toivottavasti jatkuu samalla sykkeellä myös synttäreiden jälkeen”, Saikkonen jatkaa.Mokoma-yhtyeen jäsenet perustivat Sakara Recordsin vuonna 2003 oman musiikkinsa julkaisukanavaksi saatuaan lähtöpassit monikansalliselta EMIltä. Bändin ensimmäiset Sakara-julkaisut Kurimus sekä Tämän maailman ruhtinaan hovi nousivat Mokoman kaupallisiksi läpimurtolevyiksi.Menestyksen myötä Sakara kiinnitti ensimmäisen ulkopuolisen artistin, lemiläisen Stam1nan. Vuonna 2005 julkaistu Stam1na-debyytti vei yhtyeen kertarysäyksellä metallidiggarien sydämiin. Sekä Mokoma että Stam1na ovat sittemmin keränneet lukuisia kultalevyjä, listojen kärkisijoja, Emma-ehdokkuuksia ja –palkintoja.”Muistan kun kaveri soitti Mokoman Takatalven. Olivat kuulema itse julkaisseet musiikkinsa. Aluksi biisi huvitti, se oli jotenkin niin osuva ja tarpeellinen. Paria vuotta myöhemmin huvitti seurata, miten ihmiset sekosivat Kadonneet kolme sanaa -kappaleesta. Nyt huvittaa katsoa Suomen hevikenttää ylipäätään, kaikkia maastosortseja ja wristbandeja, miten paljon Sakaran aikaansaannokset merkitsevätkään. Vittu, miun pohkeessa on tatuoituna Rytmihäiriön spurgugrammi ja olen ohjannut YUP:lle musiikkivideon… What the hell happened!”, kertoo Stam1nan laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen.Tämän vuoden Sakara-saavutuksia olivat mm. Stam1nan ensimmäinen platinalevyViimeinen Atlantis –albumista sekä Emma-ehdokkuudet; Stam1na on ehdolla Vuoden yhtyeeksi sekä Yleisöäänestyksessä ja helmikuussa julkaistu Nocebo Vuoden Metallialbumiksi. Mokoma sai kaksi Emma-ehdokkuutta; 180 Astetta kisaa myös Vuoden Metallialbumi –tittelistä sekä albumin kansitaide Vuoden levynkansi-kategoriassa.Muita Sakara Recordsin artisteja ovat olleet mm. Rytmihäiriö, Diablo, YUP, Jarkko Martikainen, Teräsbetoni, FM2000 ja Black Bile. Musiikkialan ammattilaiset äänestivät Sakara Recordsin Vuoden Indie-yhtiöksi Industry Awards –gaaloissa 2010 ja 2011.Sakaran 10-vuotisjuhlakonserttien ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina 14. joulukuuta 2012.Pe 15.3.2013, Helsinki, Tavastia ja SemifinalLiput: ennakko € 30 / ovelta € 33K-18Ennakko: www.tiketti.fiLa 16.3.2013, Tampere, Pakkahuone ja KlubiLiput: ennakko € 29 / ovelta € 32K-18Ennakko: www.tiketti.fiIltojen ohjelma:MOKOMASTAM1NARYTMIHÄIRIÖJARKKO MARTIKAINENNERVE END+ VP & PH DJ-set feat. DJ KOVIShttp://www.sakararecords.com/Tiedustelut, haastattelut, kyselyt:Katja Vauhkonen / Sony Music, puh. 020 421 500, katja.vauhkonen@sonymusic.comMokoma & Jarkko Martikainen / keikkamyynti:Hannu Korhonen / Dex Viihde, puh. 0440 647 908, hannu.korhonen@dexviihde.fiStam1na & Rytmihäiriö / keikkamyynti:Ari Koskinen / Fullsteam, puh. 0400 808 952, ari@fullsteam.fiNerve End / yhteys + keikkamyynti:contact@nerveend.com

Stam1nalle jalometallia tuplasti

17.9.2012

Yhtyeen debyyttilevylle kultaa, Viimeinen Atlantis –albumille platinaa. Tämän vuoden ainoat keikat lokakuussa.

Metalliyhtye Stam1nalla on aihetta juhlaan tuplasti; yhtyeen vuonna 2005 julkaistu debyyttialbumi Stam1na on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan määrän (15 000 kpl:tta) ja vuonna 2010 julkaistu Viimeinen Atlantis ylitti platinalevyyn oikeuttavan määrän (20 000 kpl:tta). Platinalevy on myös Stam1nan levy-yhtiön, Sakara Recordsin, ihka ensimmäinen platina.

”Voi vittiläine… Rieska on maittanut Suomelle. Uskomatonta. Muistelen virneellä ensilevyn kylvökaudesta yksityiskohtaa: levy-yhtiön toive oli puolitoistatuhatta myytyä kopiota. Aika pitkälle on siemen lingahtanut pellolla noista ajoista. Atlantis-albumin kohdalla puhutaan jo tehotuotantokertoimista, mutta luomusertifikaatin kera. On muusikkona eläimellinen ilo olla bändissä joka edelleen myy rieskaa tällä mittakaavalla. On ilo julkaista musiikki Sakara Recordsin kaltaisen ”fiilis on tärkein” -lafkan avulla. On ilo olla uskollisen fanikansan leipätavaratoimittajana. Kiitos, Leipäkansa! Pidetään uunit kuumina ja juuri turpeana!”, kiittelee Stam1nan Antti Hyyrynen.

Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen muistelee kahdeksan vuoden takaista päätöstä lämmöllä. ”Vuonna 2004 otimme hallitun riskin ja sijoitimme oman bändimme Mokoman levyjen tuotot lemiläiseen yhtyeeseen, jossa ei ollut edes basistia. Poikamaista intoa pirskahdellut Stam1na työnnettiin studioon tuottaja Miitri Aaltosen isälliseen huomaan. Bändin ylitsepursuava lahjakkuus kohtasi miehekkään tuotannon tavalla, joka jää suomirockin historiaan. Tästä albumista alkoi jo kahdeksan vuotta jatkunut yhteinen luova matkamme, jonka arvoa ei mitata rahassa, vaikka kultaa tälle suomimetallin klassikolle nyt saatiinkin”, kertoo Saikkonen.

Stam1nan debyyttialbumi Stam1na huomioitiin isosti lähes kaikissa alan medioissa jo julkaisuvuotenaan 2005. Yhtye sai albumin tiimoilta Emma-ehdokkuuden Vuoden tulokas –sarjassa ja nosti Stam1nan useiden medioiden yleisöäänestyksissa kärkisisjoille. Vuonna 2010 julkaistu Stam1nan neljäs albumi, Viimeinen Atlantis, oli yhtyeen ensimmäinen varsinainen teema-albumi. Yhtye voitti albumin tiimoilta kaksi Emma-patsasta; Vuoden metalli –Emman sekä Vuoden yhtye –Emman. Molemmat albumit on tuottanut Miitri Aaltonen.

Stam1na soittaa tänä syksynä vain kaksi keikkaa Suomessa. Lähes koko alkuvuoden tauotta kiertänyt lemiläisyhtye ja molempien konserttien erikoisvieras Lapko nähdään yhden viikonlopun kestävällä ”Pakaroiden ja Mursuviiksien Molemmat Posket” -minikiertueella Helsingissä The Circus -keikkapaikassa perjantaina 19. lokakuuta, ja seuraavana iltana on vuorossa toinen yhteisesiintyminen Tampereen Pakkahuoneella osana Lost in Music -festivaaleja.

www.stam1na.com

Pe 19.10.2012 Helsinki, The Circus
– 20 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti
– 22 EUR ovelta
http://www.tiketti.fi/Stam1na-Lapko-The-Circus-Helsinki-lippuja/16261

La 20.10.2012 Tampere, Pakkahuone, Lost in Music Festival
– 22 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti
– 25 EUR ovelta
http://www.tiketti.fi/Lost-in-Music-Festival-2012-Amarillo-Artturi-Doris-Ilves-lippuja/16490

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland