Mokoman yhdeksäs on nimeltään 180 astetta

20.8.2012

Odotettu albumi ilmestyy 19. lokakuuta. “Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012” –kiertueen keikat julki.

Metalliyhtye Mokoma on saanut äänitettyä yhdeksännen pitkäsoittonsa valmiiksi. Albumi on nimeltään 180 astetta ja se julkaistaan 19. lokakuuta. Uuden albumin tiimoilta Mokoma lähtee klubikiertueelle; ”Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012” –kiertue starttaa albumin julkaisupäivänä Lahden Finlandia-klubilta. Kaikki keikat on nähtävissä osoitteessa www.mokoma.com/keikat

”Koskaan aiemmin ei levyntekeminen ole ollut näin intensiivistä. Kappaleet syntyivät lyhyen ajan sisällä, viimeisimmät vasta viikkoa ennen nauhoituksia. Treenikämpälle ehdittiin harvakseltaan, mutta siellä oltiinkin sitten pitkiä päiviä kerrallaan eikä taukoja juuri tunnettu. Ideoita ja garageband-projekteja sinkosi treenien välillä puhelinmuistion ja mailboxin täydeltä. Lopulta studiossa olimme niin uutuudenkiiltävien ideoiden kanssa, että päätimme luottaa intuitioon ja tehdä jokaisesta kappaleesta oman näköisensä itsenäinen sävelteos. Tälle levylle voi todellakin antaa tuoreustakuun, edes minä en tiedä millainen tästä on tulossa”, kertoo Mokoman laulaja Marko Annala.
Yhdeksännen albumin äänitysprosessi poikkesi aiemmista; 180 astetta –albumi äänitettiin kahdessa eri osassa ja kahdessa eri kerroksessa Hollolan Petrax-studiolla. Yläkerrokseen rakennetussa B-studiossa äänityksistä vastasi Kimmo Koskinen ja varsinaisen studion puolella rec-nappulaa painoi Mokoman luottomiehenä tunnettu Miitri Aaltonen. Ensimmäinen studiosessio oli kesäkuun alussa ja toinen elokuun puolivälissä. Albumin tuotti Aaltonen yhdessä yhtyeen kanssa.
Mokoma julkaisi viime syksynä akustisen albumin Varjopuoli, jonka myötä yhtye teki myös täysin akustisen klubikiertueen. Yhtyeen kahdeksasta pitkäsoitosta kolme (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin) on myynyt kultaa. Kyseiset albumit saavuttivat myös virallisen albumilistan ykköspaikat heti julkaisunsa jälkeen. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 80 000 kappaletta.

“Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012” –kiertue:

19.10. Lahti, Finlandia-klubi
26.10. Oulu, Teatria
27.10. Kajaani, Balls
02.11. Turku, Caribia Metal Halloween
03.11. Helsinki, Tavastia-klubi
09.11. Hämeenlinna, Sirkus
10.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
16.11. Joensuu, Kerubi
17.11. Jyväskylä, Lutakko
23.11. Pori, Bar Kino
24.11. Harjavalta, Night Factory
30.11. Lappeenranta, Wiltsu
01.12. Helsinki, Nosturi
07.12. Kouvola, House of Rock
08.12. Mikkeli, Stoppari
14.12. Tampere, Klubi
15.12. Rauma, Bar Hovi

www.mokoma.com

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 020742 1591

Keikat:
Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland, www.sonymusic.fi