Kolmella Emma-ehdokkuudella huomioitu Stoned Statues julkaisee uutta musiikkia

17.3.2023

Vaihtoehtometallia, punk-asennetta ja tarttuvia laulumelodioita yhdistelevä Stoned Statues julkaisi tänään uutta musiikkia. Not That Real on toinen singlelohkaisu ensi syksynä julkaistavalta albumilta. Kappaleen sävellyksestä vastaa Stoned Statues ja sanoituksista laulaja-basisti Jenna Kosunen ja kitaristi Markus Hakala. Singlen on äänittänyt Jere Isberg, miksannut Miitri Aaltonen ja masteroinut Mika Jussila.

Yhtye pohtii biisillään mm. sitä miksi on niin helppoa lokeroida ihmisiä ja tehdä ennakko-olettamuksia mielivaltaisesti.

”En aina ymmärrä sitä, miksei jokainen täällä saisi olla oma itsensä. Miksi joillain ihmisillä on taipumus pönkittää omaa egoaan kiusaamalla ja polkemalla alas muita, jotka yrittävät toteuttaa itseään ja itselleen tärkeitä asioita? Miksi joitain haittaa toisten elämäntyyli tai vaikkapa ulkonäkö vaikkei siitä ole mitään uhkaa kenenkään olemassaololle?”, kysyy Stoned Statuesin sanoittaja-laulaja-basisti Jenna Kosunen.

Not That Real -kappaleesta julkaistiin tänään myös musiikkivideo. Videon on ohjannut Emma-palkittu Jack Murda ja tuotantoyhtiönä toimi Askel Company. Katso video!

Stoned Statues nähdään keväällä 2023 omalla klubikiertueellaan. Yhtye starttaa keikat Kouvolan House Of Rockista 24. maaliskuuta. Kiertueen seuraavat pitstopit ovat jo 31. maaliskuuta ennakkoon loppuunmyyty Helsingin Semifinal, 1. huhtikuuta Tampereen Yo-talo sekä 8 . huhtikuuta Jyväskylän Musta Kynnys.

Sakara Records sainasi yhtyeen elokuussa 2021 ja Stoned Statues julkaisi huhtikuussa 2022 huikeita arvioita saaneen debyyttialbuminsa Stoned Statues. Yhtye keikkaili albuminsa tiimoilta ympäri Suomen lähes kaikilla suurilla festivaaleilla, mm. Rockfestissä, Provinssissa, Tammefesteillä, Qstockissa, Kuopiorockissa, Knotfesteissä, Lost In Musicissa, keräten live-esiintymisistään pelkästään hehkutusta ulkomaita myöten. Debyyttialbuminsa keväällä 2022 julkaissut Stoned Statues huomioitiin alkuvuoden Emma Gaalassa upeasti kolmella ehdokkuudella. Yhtye oli ehdolla Vuoden Metalli, Vuoden Tulokas sekä Vuoden kotimainen artisti -kategoriassa (yleisöäänestys).

Keikat:

24.03. Kouvola, House Of Rock
31.03. Helsinki, Semifinal LOPPUUNMYYTY
01.04. Tampere, Yo-talo
08.04. Jyväskylä, Musta Kynnys
29.04. Helsinki, Kulttuuritalo w/ Stam1na
10.06. Helsinki, Sideways
01.07. Raahe, Raahe Festival
13.07. Turku, Metallivuori
14.07. Joensuu, Ilosaarirock
28.07. Valkeakoski, Työväen Musiikkitapahtuma
04.08. Pori, Porispere
05.08. Tampere, Saarihelvetti

https://StonedStatues.lnk.to/NotThatReal

Stoned Statues on:
Jenna Kosunen – laulu, basso
Markus Hakala – laulu, kitara
Allu Tanskanen – rummut

PR & Management:
Katja Vauhkonen / katja@kvauhkonen.com

Keikkamyynti:
Fullsteam Agency, Ari Koskinen / ari@fullsteam.fi